Vuoden 1987 huhtikuu alkoi kylmänä - tämä oli sulavaa jatkoa tammikuun ennätyspakkasille, silloin paleltiin reippaasti yli 30 asteen pakkasissa täällä Etelä-Suomessakin kolmen viikon ajan. Muistan hyvin sen huhtikuisen päivän 8.4., kun sisareni soitti esikoisensa syntymästä - sekin päivä oli viluinen, mutta iloista mieltä täynnä. Ajoimme muutamia päiviä myöhemmin Turkuun räntäsateessa tyttövauvaa katsomaan - Maijasta tuli kummityttömme.

Sisareni oli mielessään kuvitellut, miten sitten kesällä voisi antaa vauvan paistatella päivää nurmikolla huovan päällä - kesä oli kuitenkin viileä ja Maijan lekotteluhetket nurmella jäivät vähiin, melkein olemattomiin.

Näin aprillinpäivän aattona en haluaisi ryhtyä sammakoista ennustajaksi, mutta jos vanhat merkit paikkansa pitävät, kannattaa viimeistään nyt ryhtyä varailemaan kesälomaksi paikkaa auringosta...

8.4. on siis lähestymässä ja kummitäti on tehtäviensä tasalla! Sisareni vihjaisi jo joulun alla, että läppärilaukulle saattaisi olla tarvetta, piirsi post-it-lapulle oikein mallinkin  ja siitä se sitten lähti...

 

 

 Tämäkin on "Approved by Neilikka". Toivottavasti läppäri mahtuu siihen. Paljon onnea Maija - paketti on tulossa!

Turun ja Helsingin välillä on pysähdyspaikka nimeltä Design hill - olen tähän asti sujuvasti sen ohittanut ja käynyt useinkin kahvilla Muurlan lasilla ja onhan sieltä sitten aina silloin tällöin jotain mukaan lähtenyt.

Tullessani parisen viikkoa sitten Raumalta päätin kuitenkin poiketa vihdoin tuossakin paikassa kahvilla. Kahvin kanssa otin valkosuklaa-juustokakun, joka tuotiin upeasti koristeltuna eteeni. Lisäksi tarjottiin käsintehtyjä suklaanappeja. Nam!

Päädyin vielä kiertelemään tuossa hehtaarihallissa, joka oli aivan täynnä erilaista design-tavaraa. Ihastuin kovasti Ristomatti Ratian saaristo-aiheiseen kokoelmaan, josta löytyy pikkutavaraa kaikenlaiseen tarpeeseen. Ostin mukaani "Slumber bagin", joka on saanut suomenkieliseksi nimekseen "unitasku" - makuupussia muistuttava lakanakankaasta tehty pakkaus, joka sopii erinomaisesti otettavaksi mukaan yökylään tai vierasvarusteeksi mökille.

Tuon mallin mukaan olen nyt sitten tehnyt ensimmäisen oman "Slumber bagin" - saas nähdä kuka nyt kutsuu kylään?

 

 

Vantaan kaupungin urheiluviraston sivuilla kummitteli monta talvea sana "yhdyslatu". Tällä sanalla tarkoitettiin metsiin tehtyjä latupohjia, joita pitkin pääsee sitten paremmin ylläpidetyille laduille. Yksi tällainen ns. yhdyslatu kulkee Vierumäen 2,8 km:n ladulta Mätäkivenmäen kautta kohti Rekolaa ja Ilolaa. Yritin parinakin talvena etsiä tätä kummajaista siinä onnistumatta. Useampana talvena tämä yhdyslatu on tainnut jäädä "blueprint" -vaiheeseen eikä ole siirtynyt oikeasti maastoon. Tänä talvena on kuitenkin lunta riittänyt ja yhdyslatu on kuin onkin olemassa!

Hiihdin tänään laskiaisen kunniaksi parin tunnin lenkin ja pääsin näitä yhdyslatuja pitkin lähes "lappimaisiin" maisemiin - ja ihmisetkin olivat kuin Lapissa: hymyiltiin vastaantulijalle ja tervehdittiin iloisesti. Tällaisia talvia enemmän tänne etelään!

Vierumäen hiihtolatu (2,8 km) on pidetty taas hyvässä kunnossa ja korsolaiset lykkivät siellä niin perinteisellä kuin vapaallakin tyylillä. Ilolla olen huomannut, että myös perheen pienimmät on otettu mukaan. Monet jo toisellakin kymmenellä olevat tuntuvat olevan vasta ensimmäisiä kertoja suksien päällä. Se kai kertoo jotain viime vuosina vallinneista talvikeleistä. 

Hiihtäminen on kai vähän sellainen suomalaisen perustaito, joka opitaan heti, kun pysytään jollain tavalla kahdella jalalla pystyssä. Jostain syystä kansakoulussa juuri tässä lajissa järjestettiin erilaisia kilpailuja. Itse menestyin "koulun ympäri" -hiihdossa - jaksoin siis sitkeästi laittaa välitunneilla sukset jalkaan ja kiertää koulun muutamaan kertaan vartissa. Siitä sai pisteitä ja lopulta palkintolautasen (III sija). Sisareni ei tähän kiertämiseen syttynyt eikä muutenkaan tuntenut suurempaa intohimoa lajiin - tämä kostautui sitten jumbosijana Ähtärin kansakoulun hiihtokisoissa kevättalvella 1968. Palkinnoksi hän sai lakupötkön ja ikuisen inhon hiihtämistä kohtaan.

Luulin, että tällainen kilpaileminen on jo lopetettu koulusta, kunnes kuulin 25 vuotta nuoremman kollegani kauhutarinan. Hän oli kasvanut elämänsä ensimmäiset vuodet Afrikassa ja tuli sitten ala-asteelle Suomeen. Ensimmäisenä talvenaan Suomessa hän joutui hiihtokilpailuun koulussa - lienee sanomattakin selvää, että hyvä yritys päätyi jumbosijaan. Hän sai "tsempparipalkinnon" ja ikuisen kammon lajia kohtaan!

Minulla on kaksi pari suksia, toiset perinteistä ja toiset vapaata tyyliä varten; löytyy myös kahdet monot ja kahdet sauvat! Ja jaksan edelleen kiertää latuja veren maku suussa. Puhuin pari päivää sitten sisareni kanssa puhelimessa - hän oli ollut juoksulenkillä ladun varressa ja melkein oli kuulemma tehnyt mieli suksille. Nyt on kuitenkin niin, että hänellä ei ole ensimmäistäkään suksiparia! Jumbopalkinnosta on tosin kulunut vasta 45 vuotta tai jotain... Jotkut asiat vaan eivät unohdu. 

Uskomatonta, miten paljon voi löytää tavaraa, kun 15 vuotta vanha astianpesukone siirretään paikaltaan hyvin ansaitulle eläkkeelle! Sieltä ei todellakaan löydy vain villakoiria vaan ihan oikeita esineitä ja jopa syötävää, jos perheeseen kuuluu pari aktiivista nelijalkaista...

Keittiön pöytä on paikka, mistä on kiva pudotella pikkutavaroita lattialle ja hypätä sitten itse perään leikkimään - mitä muutakaan tehdä tylsänä arkipäivänä, kun emäntä ja isäntä ovat lähteneet "hiirijahtiin" töihinsä tai kalastamaan seitä kaupan pakastealtaasta. Joskus yölläkin on kiva käydä tarkistamassa pöydän tarjoilu. Kyllä sieltä aina jotain virikettä löytyy.

Harmi vaan, että nuo mukavat pikkutavarat useimmiten päätyvät hyllyjen ja sohvien alle tai pahimmillaan astianpesukoneen alle pienestä rakosesta. Niitä ei sieltä saa pois edes pikku tassuilla vaikka kuinka kaivaisi. Näin astianpesukonevanhuksen alta sitten löytyi puolitusinaa kyniä, taitettava viivotin, viinipullon "tippakauluri", olutpullon korkkeja, jääkaapin magneetti (eteläafrikkalainen, kaivattu) ja erilaisia paperiin käärittyjä karkkeja (mm. Geisha, jota en uskaltanut avata). No, kissoilla on epäilemättä ollut hauskaa.

Ostin kummallekin kissalle joululahjaksi hiiren, jonka sisällä on mikrosiru - tämä mikrosiru synnyttää hiiren vikinää muistuttavan äänen, kun sitä "lennättää". Nipa on todellakin antautunut lajille. Hiiren vikinää on nyt kuulunut sängyn alta useampana yönä. Viime yönä ääntä ei tosin kuulunut - hiiret ovat varmaan paenneet hyllyjen ja sohvien alle petoja pakoon...